keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Aikamoinen suoritus

Nyt se on totta. Olen saanut virallisen todistuksen, että minulla on oikeus tehdä hoitajan töitä. Vaikken ole vielä valmistunut lähihoitajaksi, on opintoviikkoa sen verran että voin. Jotenki ihan uskomaton olo... Oonko todellakin selvinnyt tähän asti? Siitä asti, kun rippikoulukesänäni 2010 sairastuin kertarysäyksellä intensiiviseen bulimiaan, olen pelännyt romahdusta. 9. luokka ja nyt tämä kaksoistutkinnon eka vuosi on kuitenkin takana, niiden ajalta oksentamattomia päiviä yläkanttiin 20. Eikä romahdusta ole tullut. Lähellä on käynyt muutaman kerran, mutta olen selvinnyt. Vieläpä ryhmämme ylivoimaisesti parhailla arvosanoilla - lukiosta melkein pelkkää ysiä, amiksessa K3, joka on siis paras. Eikä kukaan osaisi edes aavistaa, että oksentelen ja sessioin käytännössä joka päivä. Ja nyt kun olen selvinnyt tämänkin kouluvuoden kokonaisuudessaan ilman ainuttakaan poissaoloa (lukuunottamatta 2 päivän kuumetta), tiedän ettei tämä sairaus mene enää pahemmaksi, ja vielä vähemmän estää minua saavuttamasta tavoitteitani. Ja kyllä, voin sanoa tämän, sillä olen käynyt todella pohjalla. Koska selvisin siitä, selviän mistä vaan. Ihanaa kun kesä tulee, eikö olekin? Lomaa minulla ei tosin juuri ole, sillä menen vanhusten dementiaosastolle töihin. Mutta nautin siitä, lisäksi saan mukavan palkan ;) Kesällä tiedossa tietysti kaikkea muutakin ihanaa: ystäviä, aurinkoa (toivon mukaan), Brysselin reissu ja siellä meen BAARIIN! Siel ikäraja on 16 ja oon sillo 17. Kjeheh :D Tänään melko hyvä saavutus syömisten suhteen omalla mittapuullani. Aamupala pysyi sisällä, sessioin sen jälkeen hiukan ja oksensin, lounas pysyi sisällä, myöhemmin isompi sessio, oksennus, pieni sessio, oksennus - sitten iltaruoka, joka tuet todellakin pysymään sisällä. Aion syödä myös iltapalaa, kalaa ja melonia + pillerit. Enkä oksenna! 3 kertaa on mulle melko vähän.

2 kommenttia:

  1. Muista pitää jäitä hatussa brysselissä senkin bootysheikkaaja ;)

    VastaaPoista
  2. jee hyvä että oot tullu takasin :) sun postauksia on kiva lukee!

    VastaaPoista

Jokaikinen kommentti enemmän kuin tervetullut :)